Artikkelit

Monesti ajatellaan teollisuusrobottien vievän työpaikkoja. Todellisuudessa asia on päinvastoin, sillä robotisaatio tekee myös Suomesta entistä kilpailukykyisemmän ja tuotannosta kannattavampaa. Kannattava tuotanto taas avaa mahdollisuuden palkata lisää työntekijöitä – ja ennen kaikkea takaa olemassaolevatkin työpaikat.

Globaalissa taloudessa yritykset taistelevat olemassaolostaan, kilpailukyky on todistettava joka päivä. Robotit parantavat tuottavuutta ja kilpailukykyä.
ABB

Suomi on jäänyt viime vuosikymmenellä robotisaation kehityksessä muiden jalkoihin uusien teollisuusrobottien hankintatilastoiden mukaan. Viime vuosien valopilkkuna on ollut Valmet Automotiven robottihankinnat ja juurikin robotisaatio on antanut heille avaimet menestykseen. Valmet Automotivella on tälläkin hetkellä käynnissä rekrytointikampanja, jonka tarkoituksena on palkata vuoden aikana 1000 uutta työntekijää.

Teollisuuden kilpailu on kovaa ja paikalliset yritykset joutuvat koko ajan kilpailemaan entistä enemmän myös ulkomaisten toimijoiden kanssa. Haluatko yrityksesi pysyvän jatkossakin kilpailukykyisenä, myös globaalisti? Ota meihin yhteyttä, sillä Savon Automaatio tarjoaa ratkaisut teollisen automaation tarpeisiin – oli kyse sitten roboteista, vanhojen ohjausjärjestelmien päivittämisestä tai jostakin muusta automaatioratkaisusta. Suunnitellaan yhdessä juuri tarpeitanne vastaavat ratkaisut!

Kannattaa ehdottomasti lukea myös ABB:n aihetta käsittelevä juttu:
http://www.abb-conversations.com/fi/2016/11/robotit-tuovat-tyota/